Sep 27, 2015

Marjaanan Konmari-projekti, osa IV: Liinavaatteita pakolaisille


Tällä kertaa innoitukseni järjestelemiseen tuli Facebookin kautta. Luin nimittäin jonkun linkittämän ohjeistuksen pakolaisille lahjoitettavista tavaroista, jota suosittelen luettavaksi kaikille lahjoittamista harkitseville. Sitten löysin vielä tekstin, jossa kerrotaan mitä tavaroita vastaanottokeskuksissa tarvitaan täällä meillä päin.

Nyt en siis seurannut Konmari-kirjassa kerrottua järjestystä kodin tavaroiden läpikäymiseen, vaan aloin käydä läpi niitä tavaroita, mitä vastaanottokeskuksissa tarvitaan. Aloitin liinavaatteista, koska niiden karsiminen on ollut agendassani jo pitkän aikaa. Joka kerta pyyhettä tai lakanaa hakiessani olen joko joutunut kaksin käsin kiskomaan oikeaa tavaraa hyllystä tai sitten laskostamaan takaisin kaikki niskaani tipahtaneet tekstiilit.

Minulla oli siis nyt hyvä syy (pakolaiset) ja metodi (Konmari) käydä läpi liinavaatteet, joista luopuminen on ollut minulle vaikeaa. Siellä on ollut häälahjoja, muita lahjoja, perintönä saatuja lasten tyynyliinoja ja lakanoita, kivan värisiä pyyhkeitä...

Suunnittelin ensin yhdessä Janin kanssa, miten monta tyynyliinaa, pyyhettä sekä alus- ja pussilakanaa tarvitsemme. Oli tosi mukava saada tässä kohdassa tukea Janilta! Kun olemme yhdessä päättäneet, montako kutakin liinavaatetta tarvitsemme, on helppo laittaa pois kaikki loput.

Ensin päätimme, että vierasvarana meillä tulee olemaan yksi kahden hengen ilmapatja ja kaksi lasten patjaa ja niihin peitot ja tyynyt. Lisäksi on lasten peitot ja tyynyt, meidän tuplapeitto, vauvan makuupussi sekä kolme vilttiä. Tällä ajatuksella liinavaatelista näyttää seuraavanlaiselta:
  • 6 yhden hengen aluslakanaa
  • 3-4 tupla-aluslakanaa
  • 3 vauvan aluslakanaa
  • 6 pussilakanaa ja tyynyliinaa
  • 3 tuplapussilakanaa ja 6 tyynyliinaa
  • 6 lasten pussilakanaa ja tyynyliinaa
  • 3 vauvan pussilakanaa ja tyynyliinaa
  • 10 kylpypyyhettä
Säilytettävät valitsin Konmari-periaatteella: tuottaako tämä kappale minulle iloa?

Peittoihin ja tyynyihin en vielä ehtinyt koskeakaan, mutta liinavaatteet tuli lajiteltua. Oli melkoisen helpottavaa vihdoinkin saada laittaa pois suuri osa liinavaatteistamme. Melkeinpä voisi sanoa suurin osa, koska meille oli vuosien varrella kertynyt niitä tosi paljon.

Loppujen lopuksi laitoin kierrätykseen:
  • 5 aluslakanaa
  • 3 tupla-aluslakanaa
  • 3 pussilakanaa
  • 10 tyynyliinaa
  • 11 pyyhettä, pari käsipyyhettä
  • lapsen ja vauvan liinavaatteita
  • kaksi vauvan makuupussia ja
  • yksi aikuisten makuupussi.
Epämääräinen läjä pois pantavia liinavaatteita...

...siististi pusseihin pakattuna.
Aikuisten makuupussi oli ainut, joka ei ollut listalla pakolaisten tarvitsemista tavaroista. Se oli vaan jo valmiiksi samassa pussissa vauvamakuupussien kanssa, niin en alkanut pussia purkamaan. Nimikoin kaikki pussukat ja tekstiilit olivat tietysti kaikki puhtaita, suurin osa jopa mankeloituja! Perjantaina kuljetin nyyttini Konttiin ja voin sanoa, että tuntui mukavalta tietää tavaroiden menevät todelliseen tarpeeseen.

Ja tuntuu tosi kivalta katsoa kaappeja, jotka ovat nyt vain kohtuullisen, eivät täpösen, täynnä! 






Pyyhkeitä tuntuu olevan nyt niin vähän, että minä ja Jani molemmat pohdimme, voiko näin vähällä pärjätä. Mutta niitä jäi nyt yhteensä 12 kappaletta, jonka kaiken järjen mukaan pitäisi riittää viisihenkiselle perheelle.

Käytyäni liinavaatekaapit läpi löysin kuivurista vielä joitakin liinavaatteita. Konmarin mukaan ne kappaleet, jotka eivät olleet mukana suuressa 'aloitusläjässä' ja joita ei muistanut kyseistä tavararyhmää läpikäydessään, joutavat suoraan pois. Tavarat, joita ei edes muista, eivät voi olla erityistä iloa tuottavia. Eivätkä nämä löydökseni ainakaan tuottaneet iloa, joten pakkasin ne vielä yhteen pussiin.

Lopuksi vielä kuva lakanakankaasta, jonka pelastin siirtämällä sen liinavaatekaapista ompelukankaisiin. En ole erityisesti pitänyt siitä lakanana, mutta kuosi oli liian kiva pois heitettäväksi.





No comments:

Post a Comment